torstai 21. elokuuta 2014

Pori Folk





Taas ollaan menossa markkinoille myymään, tällä kertaa ihan kotikaupungissa Porissa. Lauantaina järjestetään Pori Folkin Käsityötori Korsmanin talon pihapiirissä ja sinne on myyntipaikka jo onnellisesti varattuna. Torilla myydään käsityötuotteita ja pidetään työnäytöksiä klo 10-17 välisenä aikana.
Korsmannin pihalla pidettävä käsityötori on pelimannisoittojen ohella tärkeä osa kaupunkifestivaalia. Koko Pori Folk festivaali on ajalla 22.-24.8., pitäen sisällään monia erilaisia hienoja tapahtumia.






Myyntiin Käsityötorille ovat kaikkien korujen  lisäksi menossa nämäkin puuhelmistä pujotellut avainnauhat.
Toivoa sopii, että lauantaista tulisi kaunis, auringonpaisteinen päivä.
Ja sitten vaan Poriin poikkeamaan....


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Terveisiä Tallinnasta!


Meillä oli viime viikolla nopea kolmen päivän "Kesälomanpäättäjäisreissu" helteiseen Tallinnaan. Sää todellakin suosi sielläkin, aurinkoista ja lämmintä lähes koko ajan. Ainoastaan yhtenä päivänä vähän satoi ja ukkosti, mutta sekin aika viettettiin Rocca al Maressa, joten ei haitannut yhtään. Se olikin valtava ostoskeskus, yllättävän paljon ihan suomalaisia vaateliikkeitä. Tyttäret tekivät löytöjä sieltä sekä myös Rotermanni-ostoskeskuksesta, josta melkein pidimme enemmän. Rotermannissa olivat ne tunnetut Bershka, Pull & Bear ja monet muut suositut liikkeet. Kaikkein kiinnostavin paikka ehkä oli Virukeskus, vaikka aika lailla siellä olikin Suomen hintatasoa.
Iltaisin kävimme Vanhassa Kaupungissa syömässä, ensimmäisenä iltana Peppersackissa.

Sisällekin olisi päässyt, mutta me herkuttelimme terassilla.
Tosi hyvää kalaa ja maustettua riisiä tartar-kastikkeella.
Illalla kymmenen aikaan Tallinnassa oli vielä yllättävän valoisaa.
Seuraavana päivänä shoppailimme ahkerasti koko päivän, välillä ehdimme kyllä vähän syömäänkin.
Rocca al Maressa söimme päivällä kivassa BBQ-paikassa, tällä kertaa kalaa maissikuorrutuksella.

Vielä viimeisenä iltana kävimme Olde Hansassa, se on elämys jo sinänsä. Tarjoilijat ovat siellä keskiaikaiseen tyyliin pukeutuneita ja ruoka tarjotaan saviastioista ja juomat usein isoista kannuista.

Kalaa sienikastikkeella lisukkeineen, linssimuhennos oli myös hyvää.
Illan ja "pikkulomasen" päätteeksi kiipesimme Vanhasta Kaupungista näköalapaikalle Toompean mäkeen kuvailemaan. Sieltä oli upeat näkymät Tallinnan kaupungin ylle.

Tallinnan tunnelmiin on päästävä pian uudelleenkin...