Blogini on sekalainen kokoelma omista vähähiilihydraattisista tai gluteenittomista kokeiluistani sekä muista luovista ruokaan/käsitöihin liittyvistä tuotoksistani.
Blogiarkisto
torstai 24. heinäkuuta 2014
Rauman Mustan Pitsin yö
Huomenna on tiedossa ilmeisesti helteinen, mutta myös ihana, työntäyteinen päivä, keskellä Vanhaa Raumaa. Olemme ystäväni kanssa taas menossa myymään tunnelmallisille Kalatorin Käsityöläismarkkinoille. Tämä onkin jo kolmas kerta kun sinne suuntaamme. Kalatori sijaitsee aivan Vanhan Rauman keskustassa tapahtumien keskipisteessä. Myynnissä meillä on erilaisia kesäisiä, osittain kierrätyshenkisiä koruja; korvakoruja, riipuksia, sormuksia, rannekkeita ja käteviä pussukoita moneen tarkoitukseen ja kauniita kasseja. Tarjolla on myös pitsisiä tuotteita, Mustan Pitsin yön teemaan kuuluen, tottakai....
Tervetuloa Raumalle Kalatorin Käsityöläismarkkinoille!
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Mansikkaleivokset "raakana"
Olen kovasti tykästynyt Terveen Hyvää-blogiin ja samoin siellä oleviin resepteihin. Blogissa on niin kauniita ja tasokkaita kuvia, että nautin jo niiden katselemisesta. Samoin blogiteksteissä on sellainen rento ja positiivinen ote, että aina tulee hyvälle tuulelle kun niitä lukaisee. Sieltä löysin tämänkin reseptin, alkuperäisesti nimeltään Marja-kookostartaletit. Jouduin vähän soveltamaan itse, kun kaapista ei löytynyt kaikkia aineksia, eikä edes foliovuokia. Mutta näin niistä tuli vähän omanlaisensa, eivät kyllä millään vedä vertoja Terveen Hyvää-tartaletteihin nähden. En uskaltanut irrottaa pohjia vuoistaan, omani olivat vähän murenevaisia. Foliovuoat olisivat olleet tukevammat, kuin silikoniset vuokani. Käytän niitä seuraavalla kerralla.
Näiden leivonnaisten maku on todella ihana, erityisesti pohja tuo pehmeää mantelista makua mukanaan. Täytteeksihän voi käyttää mitä vain, mansikat kookoskermavaahdolla, samoin erilaiset mousset olisivat varmasti hyviä. Makeutuksena käytin agavesiirappia, jota kotoa sattui löytymään. Kahdella ruokalusikallisella tuli mielestäni ihan riittävä makeus leivokseen. Marjajauheet, joita alkuperäisessä reseptissä on käytetty, toisivat varmasti myös mukavasti makeutta lisää täytteeseen.
Mansikkaleivokset "raakana" (12 kpl)
Pohja:
4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 dl kuorellisia manteleita
2 dl kookoshiutaleita
2 rkl agavesiirappia
4 rkl sulatettua kookosöljyä
reilu 1/2 tl ruususuolaa
Täyte:
4 banaania
1 avokado
ripaus vaniljajauhetta
loraus kookosmaitoa
Koristeeksi:
mansikoita viipaleina
Pohjaa varten hienonnetaan kaurahiutaleet, kokonaiset mantelit ja kookoshiutaleet tehosekoittimessa. Manteleiden takia kannattaa olla melko kestävän tyyppinen tehosekoitin, ihan kaikissa ei varmaan onnistu. Lisää agavesiirappi, kookosöljy ja suola, sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina silikoni/foliovuokiin, jos haluat irrottaa ne vuuistaan folioiset ovat varmasti parhaat. Itse sain tästä taikinamäärästä 12 kpl pieniin silikonivuokiini, määrä riippuu vuokien koosta tietysti. Käytin leivokset pakastimen kautta (n.tunti), jotta ne jähmettyisivät ja irtoaisivat mahdollisesti vuuistaan paremmin.
Täytteessä laita banaanit, avokado sekä muut aineet tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Laita jääkaappiin, siksi aikaa kun pohjat ovat pakastimessa.
Lopuksi ota leivospohjat pakastimesta ja irrota pohjat vuuistaan, jos haluat. Lusikoi täytettä jokaiseen haluamasi määrä. Koristele mansikanviipaleilla. Ja sen jälkeen mansikkaleivoskahveille!
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Rosvopaisti
Meillä tehtiin eilen illalla mökillä oikein rosvopaistia. Rosvopaistihan on suomalainen perinneruoka, joka valmistetaan maakuopassa. Meillä on mökillä vanha vesipadan betoninen pohjarengas, jossa rosvopaistia on tehty jo useana vuotena aiemminkin. Renkaassa on sisällä kehänä tulenkestäviä tiiliä, jotka varaavat hyvin lämpöä.
Lihaksihan käy mikä tahansa liha, mutta sellainen rasvaisempi on aina parempi. Me käytimme ihan possun kasleria, sitä oli neljälle hengelle noin 1,2 kiloa. Tuntui olevan sopivan reilu määrä lihaa tälle porukalle. Ensimmäiseksi liha suolattiiin, tehtiin viiltoja lihaan ja laitettiin kourallinen karkeaa merisuolaa pintaan. Lihan annettiin suolaantua noin 5 tuntia. Ennen sipulien ja yrttien laittamista ylimääräinen suola huuhdeltiin vedellä pois ja lihan pinta kuivattiin. Annoimme lihan olla huoneenlämmössä puolisen tuntia.
Lihan ympärille laitettiin 6 sipulia ja useita valkosipulinkynsiä sekä tuoreita yrttejä, kuten basilikaa, pilkottuna. Liha paketoitiin vahvaan folioon neljään arkkiiin.
Tässä liha on siis jo paketissa ja pian hiillokseen menossa.
Nuotiota oli pidetty noin pari tuntia ennenkuin hiillos oli riittävän kuuma ja hiiliä on tarpeeksi. Voi olla, että nuotiota on pidettävä kauemminkin. Hiillokseen tehdään "kuoppa" lihaa varten. Hiilet voisi ottaaa kokonaan poiskin, mutta aivan välttämätöntä se ei ole.
Paisti on nyt hiilillä peitetty kokonaan. Sen annettiin olla hiilloksessa noin pari kolme tuntia. Hiilloksen päälle laitetaan vanha vesipadan kansi, tulenkestävää vuorivillaa ja vanerilevy. Näin lämpö ei häviä hiilloksesta ja sadekkaan ei haittaa.
Tässä liha on jo kypsää ja syötäväksi valmista. Kuumuuden kestävät työhanskat ovat tarpeen.
Folion avaaminen on aina se jännittävin hetki, mutta turhaan jännitimme, liha oli todella onnistunutta. Lihan maku tulee aivan ainutlaatuiseksi maakuopassa paistuessaan. Sellaista makujen sinfoniaa ei saa lihaan muuten valmistamalla. Rosvopaistin kera söimme salaattia, viipaleperunoita ja uunipaprikoita, kyllä oli hyvää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)