Blogini on sekalainen kokoelma omista vähähiilihydraattisista tai gluteenittomista kokeiluistani sekä muista luovista ruokaan/käsitöihin liittyvistä tuotoksistani.
Blogiarkisto
lauantai 2. marraskuuta 2013
Mustikkapiirakka ja kevyt maitokastike
Yritin etsiä sellaista piirakkareseptiä, jossa ei olisi ylenmäärin rasvaa tai kermaa ja löytyihän se. Tässä piirakkapohjassa (ohje alunperin karppaus.infon sivuilta) on vain kananmunaa, kookosjauhoa, mantelijauhoa, levinjauhetta ja makeutusta. Mulla jauhoina oli lähes kokonaan kookosjauhoa, sehän antaa jo itsessään mukavasti makeutta. Kaveriksi marjapiiraalle tein kevyen maitokastikkeen, toki jäätelö tai kermavaahtokin sopisivat. Mustikoita ostin ihan kaupan pakastealtaasta, kotimaisia tietenkin.
Mustikkapiirakka (8 ann.)
3 kananmunaa
reilu desi kookos- tai mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl Hermesetas-nestettä
täyte:
200 g kotimaisia mustikoita
Steviatomusokeria 1/2 rkl ja perunajauhoa 1/2 rkl
Vatkaa kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää ne kevyesti käännellen kananmunan joukkoon. Lisää makeutusneste.
Levitä taikina pyöreän piirakkavuuan päälle ja mustikat sen päälle. Sekoita Steviatomusokeri ja perunajauho yhteen ja laita siivilän läpi mustikoiden päälle. Perunajauho vähän vie kosteutta mustikoista ja tomusokeri tuo makeutta. Paista 175 asteessa n. 20 min.Jäähdytä piirakka ja lisää vielä koristeeksi Steviatomusokeria sihdin läpi.
Maitokastike:
6 dl maitoa
3 rkl Maizena-maissitärkkelystä
1 tl Hermesetas-nestettä
Sekoita kattilassa maito, maissitärkkelys ja makeutusneste. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen. Anna kypsyä hiljalleen kiehuen muutama minuutti (joukkoon voisi laittaa vaniljajauhetta tai vaniljaesanssia). Tarjoa lämpimänä mustikkapiiraan kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vitsi siitä onkin aikaa kun oon tehnyt viimeksi mustikkapiirakkaa, taisi olla joskus kesällä. Maitokastike on varmasti herkkua mustikkapiiraan kera :-)
VastaaPoistaVähän kesäinen herkku se onkin, mutta sopii hyvin näin marraskuullekin :). Voi vaikka muistella kesää sitä syödessä :)
PoistaMietin just, että minulla olisi kaikkia noita aineksia paitsi Hermesetas -nestettä. Voiskohan sen korvata Stevialla? Saisin päiväkahville taas jotain uutta.
VastaaPoistaJoo, stevia sopii aivan yhtä hyvin :)
PoistaOnpas makoisan kuuloinen piirakka. Tuo pohja kuulostaa myös mainiolta, että sitä pitää varmasti testata meilläkin ;)
VastaaPoistaKiva kuulla, välillä vähän kevyempi ja rasvattomampi piirakkataikina :)
Poista