Blogiarkisto

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Marjajäädyke


Tässä ensimmäinen kokeiluni sokerittomalla tomusokerilla;  kesäinen marjajäädyke. Ohje on alunperin uudesta Koti ja Keittiö-lehdestä. Jäädyke on hyvin raikas, marjainen ja makua pystyy vaihtelemaan, sen mukaan mitä marjoja haluaa käyttää. Käytin itse pakastemansikoita, mutta tuoreet marjat olisivat olleet ehkä parempi vaihtoehto. Lisäkkeeksi olisi ehkä sopinut itse keitelty mansikkakastike, valeltuna jäädykkeen päälle, mutta hyvää oli näinkin.


                                           Marjajäädyke (6 annosta)

                                2 prk (200g/purkki) maustamatonta
                                          tuorejuustoa
                                1 prk (200g) kermaviiliä
                                1,5 dl stevia-tomusokeria
                                300g  mansikoita tai muita marjoja maun mukaan
                                tuoreita marjoja /nonparelleja
                               
Vaahdota tuorejuusto kulhossa. Sekoita joukkoon kermaviili, tomusokeri ja hieman murskatut marjat. Sekoita ainekset tasaiseksi. Kaada seos jäädykevuokaan tai kakkuvuokaan (mulla oli Tupperware-jäädykevuoka). Anna jäätyä vähintään 4 tuntia tai mielellään yön yli. Nosta jäädyke 5 minuutiksi huoneenlämpöön. Kasta vuoka kuumaan veteen ja kumoa tarjoilulautaselle. Voi koristella tuoreilla marjoilla tai nonparelleilla (niissä on kyllä sokeria eli ovat vain koristeena  :) ).
                               

6 kommenttia:

  1. Suloinen jäähdyke! Onpa hauska sattuma, kun teit tämän jäähdykeen – minulla on pakkasessa oma jäähdykkeeni, myös mansikoista ;)

    Jäähdykkeet ovat näppäriä jälkiruokia pakkasessa. Jos tulee yllätysvieraita, jälkkäri hoituu lähes itsestään. Lisäksi marjaisat jäähdykkeet maistuvat ihanilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo,saisi aina olla pakastimessa ainakin yksi varmuuden vuoksi varalla :)

      Poista
  2. Jäädykkeet on tosi hyviä. Hyvältä kuulostaa tämäkin ja herkulliselta näyttää.:) Stevia-sokeria meillä on ollut pitkään kaapissa yksi paketti, muttei ole tullut vielä käytettyä. Antoiko jäädykkeeseen erilaisen maun kuin tavallinen sokeri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)!Aika mieto maku stevia-tomusokerissa oli, ei ihan niin makeaa kuin makeutusjauheet (esim. Hermesetas/Canderel).

      Poista
  3. Mitä tuossa steviatomusokerissa oikein on täyteaineena? Maltodekstriiniä vai onko jonkinlainen erytritoli-steviasekoitus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä tarkistaa paketin kyljestä :).Ainesosat ovat karppisokeri(eli erytritoli),stevioglykosidit ja luontaiset aromit.

      Poista