Blogiarkisto

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Siemenleipänen



Kun ravintosuositusten mukaankin sitä kuitua nyt pitää saada reilusti, niin  kyllä niitä kuidun lähteitä varmaan sitten pitää etsiä. Hetken haeskeltuani löysin  kuitupitoisen leipäsreseptin reseptikansioistani. Se on vanhasta Karppaaja- lehdestä tallennettu ja itse jonkin verran muokattu. Pidän tästä leipäsestä siksi, koska se rapeudeltaan muistuttaa lähes näkkileipää. Se on lähes tunnin uunissa miedolla lämmöllä, kuivuen näin ihanan rapsakaksi. Kokeiltu on, että leivinuunin lämmössäkin onnistuu mainiosti.
Muutaman kerran olen ottanut kasvissosekeittoa tehdessäni kasvisten keittoliemen (jossa siis kasvisliemijauhe mukana) talteen ja käyttänyt sitä leivän nesteenä. Tulee tosi hyvää, kun kasvisten maku ja kasvisliemessä oleva suola vielä maustavat leipää. Kasvislientähän voi pakastaakin, joten sitä voisi aina olla pakastimessa varalla.  Mutta vedellä ja ripauksella suolaa päästään myös maukkaaseen loppputulokseen.
Itse olen ihastunut auringonkukansiemeniin ja kurpitsansiemeniin, mutta kaikenlaisia siemeniä voi käyttää. Muutenkin jauhoja voi vaihdella maun mukaan; soijajauho, erilaiset hiutaleet, leseet, gluteenittomat jauhotkin käyvät.
Alkuperäisessä ohjeessa siemenleipää ehdoteltiin sillin ja kananmunan kaveriksi, ei varmaan hassumpaa sekään, mutta itse pidän tästä eniten aamupalaleipänä juuston ja kurkkuviipaleiden kera.







                                                     Siemenleipänen ( uunipellillinen)

                                                    1 dl tattarihiutaleita
                                                    1,5 dl auringonkukansiemeniä
                                                    1 dl kurpitsansiemeniä
                                                    1 dl sokerijuurikaskuitua (Fibrex)
                                                    3 tl psylliumjauhetta (Fiberhusk)
                                                    1 dl mantelijauhetta
                                                    1 dl oliiviöljyä
                                                    4-5 dl vettä/kasvisten keittolientä
                                                     0,5 tl suolaa

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Taikinan kuuluu olla tahmeaa. Anna seistä 10 minuuttia.
Nosta taikina pellille leivinpaperin päälle ja levitä pitsataikinan tavoin. Kasta kädet kylmään veteen, niin levitys onnistuu paremmin. Anna seistä jälleen 10 minuuttia.
Paista leipää 160-asteisessa uunissa 50-60 minuuttia. Leipä on valmista kun se ruskistuu hieman reunoilta. Leikkaa paloiksi.




                                                   



torstai 16. tammikuuta 2014

Tammikuiset herkulliset liharuukut




Pakkasten paukkuessa tekee mieli tehdä leivinuunissa jotain uuniruokaa. Meillä on sellainen leivinuuni, jota ei tarvitse erikseen lämmittää, vaan aina takkaakin lämmitettäessä se on käyttövalmiina. Viikonloppuna sitten teimme liharuukkuja pitkästä aikaa. Olemme saaneet lahjaksi pienet ruukut joskus vuosia sitten, yhden hengen annoksiin sopivat. Toki tätä uuniruokaa voi tehdä isossa uunivuuassakin ihan yhtä hyvin.
 Ruukut ovat siitä mukavia tehdä, että niihin voi laittaa periaatteessa mitä vaan, mitä jääkaapista löytyy. Tähänkin ruokaan voi vaihdella kasviksia ihan maun mukaan, herkkusienetkin sopisivat hyvin mukaan. Meillä on aiemmin tehty  ainakin katkarapu-, kana-, herkkusieni-ja kalkkunaruukkuja, jokaista vähän eri reseptillä.
Pidimme ruukkuja leivinuunissa reilu pari tuntia, ehkä vähän liiankin pitkään. Vähän lyhyempikin aika saattaisi riittää, pinta tummui ehkä liikaa. Toisaalta lihahan vaatii aina pitkän kypsennysajan miedolla lämmöllä.






                                                             Lihaisat uuniruukut (4 heng.)

                                       n.1/2 kg naudan sisäpaistia
                                       1 purjo
                                       1 kesäkurpitsa
                                       6 valkosipulinkynttä
                                       2 sipulia
                                          voita
                                       1 prk ruokakermaa (2 dl)
                                          soijakastiketta
                                        1 tl suolaa
                                          mausteita: basilikaa, timjamia,chilijauhetta, paprikajauhetta
                                          Emmental-juustoraastetta

Viipaloi purjo ja pilko sipulit ja valkosipulit. Kuullota sipulit voissa paistinpannulla. Laita kuullotetut sipulit kulhoon. Kuutioi kesäkurpitsa pieniksi paloiksi. Lisää kesäkurpitsat sipulien seuraksi kulhoon ja sekoita. Mausta soijakastikkeeella. Kuutioi naudan sisäpaisti ja ruskista voissa paistinpannulla. Mausta suolalla, paprikajauheella ja chilijauheella. Kaada lihat lihanesteineen vihannesten joukkoon. Laita joukkoon basilikaa ja timjamia. Lusikoi liha-kasvissekoitusta ruukkuihin, jokaiseen yhtä paljon. Kaada päälle ruokakermaa, yhdestä purkista riittää jaettuna neljään ruukkuun.Ripottele ruukkujen pinnalle juustoraastetta. Paista leivinuunissa n.150 astetta 2 tuntia ( tai tavallisessa uunissa).
                                       
                                       


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Leipänen




Näin juhlien jälkeen on mukava palata arkeen vaikka leipomalla leipää. Perusleipäohjeiden (vähähiilihydraattistenkin) pitäisi mielestäni olla hyviä, nopeita tehdä, ei kovin rasvaisia ja vain muutamista aineksista koostuvia. Yritin kovasti pelkistää alunperin Luontaislääkintäkeskuksen kautta saamaani reseptiä ja tuloksena oli Leipänen. Se on nopeasti pyöräytettävä ja helposti muunneltava rieskan tyyppinen leipä, johon sopii päälle juustot, kinkut ja muut lisukkeet. Yritin jättää juustoraasteen kokonaan pois, mutta pakkohan sitä nyt vähän oli laittaa. Ehkä seuraavalla kerralla laitan juustoraasteen tilalle porkkanaraastetta, näin saisi vielä terveellisempää leipää. Siemensekoituksia tai yrttejä muuntelemalla saa myös vaihtelua leivän makuun. Mulla sattui olemaan luomunokkosta kuivattuna, se kyllä muutamalla hyppysellisellä upposi kivasti taikinan joukkoon. Rasvoina olen käyttänyt vähärasvaista ruokakermaa ja öljyä, sulatettu voi tietty käy myös.





                                                          Leipänen (uunipellillinen)
                                       
                                                   3   kananmunaa
                                                   0,75-1 dl juustoraastetta
                                                   2 dl   ruokakermaa/vispikermaa
                                                   3-4 dl   vettä
                                                   0,5 dl   oliiviöljyä/sul.voita
                                                   1 dl    mantelijauhoa
                                                   0,5 dl  kookosjauhoa
                                                   1 dl   soijajauhoa
                                                   0,25-0,5 dl siemensekoitusta
                                                   0,5 dl  psylliumkuitua
                                                   1 tl   ruususuolaa
                                                          kuivattua luomunokkosta

Aloita rikkomalla kananmunat kulhoon. Lisää kananmunien joukkoon kerma, vesi ja juustoraaste ja sekoita käsivispilällä. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne kananmunaseoksen joukkoon. Sekoita käsivispilällä voimakkaasti. Jätä taikina vetäytymään 5-10 minuutiksi. Lisää öljy ja sekoita lusikalla taikina tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunissa 175 asteessa 25-30 min.


                                               
                                           


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Mukavaa alkanutta Uutta Vuotta 2014!




Meillä vuosi vaihtui mukavissa merkeissä; hyvässä seurassa ja herkullisen ruuan parissa. Valokuvien ottaminen jäi kyllä ihan liian vähälle, taas kerran. Kuvia taitaa olla vain alkuillan kuohujuoman korkkaamisesta ja loppuillan "jälkiruuasta" eli Irish Coffeesta.
 Iltamme siis alkoi vieraidemme tarjoamalla kultahippuisella kuohujuomalla. Upeita 22 karaatin kultahippusia leijaili laseissa, aika ylellistä juomaa täytyy kyllä sanoa. Kuoharin nimeä en muista, mutta pikkuisen sitä kuvassakin näkyy. Oli vielä hyvän makuistakin juomaa.





Uudenvuodenaaton perinteinen ruoka meillä on ollut jo muutaman vuoden jauhelihatortillat. Se on nopeaa tarjottavaa ja onnistuu mukavasti yhdessä tehden. Meillä oli molempia tarjolla maissipohjaisia tacokuoria sekä perinteisiä vehnäjauhotortillalättyjä. Paistetun ja hyvin maustetun jauhelihan lisäkkeenä oli tietenkin; salaattia, tomaattia, kurkkua, tacokastiketta (sokeritonta Santa Maria Taco Saucea), Santa Marian guacamolea ja  juustoraastetta.
Jälkiruuaksi teimme Irish Coffeet, toisille viskillä ja toisille kylläkin ilman viskiä, maun mukaan. Sokerittomaan Irish Coffeen laitoimme lorauksen viskiä lasin pohjalle, sitten hyvää kahvia ja lopuksi makeutusaineella makeutettua kermavaahtoa päälle. Hyvin tuntui maistuvan kaikille!


Vuoden vaihtumista juhlistimme katselemalla upeita ilotulituksia, miten tänä vuonna olikin erityisen komeita raketteja. Tammikuu alkoi meillä pienellä yöpalalla eli nakeilla ja perunasalaatilla. Näin Uusi Vuosi 2014 oli toivotettu tervetulleeksi!






maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!










     Loistaa kuu ja illan tähti, 
   tontut ne hämyssä liikkeelle lähti.
  Minne vain kulkee tonttujen retki, 
   siellä on ilon ja riemun hetki. 

 Oikein Hyvää ja 
 Tunnelmallista Joulua Kaikille!





lauantai 21. joulukuuta 2013

Suklaa-tuorejuustohalko



Vanhempi tyttäreni palasi opiskelupaikkakunnaltaan kotiin joululomalle ja innostui heti joululeipomisista. Hänen mielijouluherkkunsa on, jo perinteiseksi ja jokavuotiseksi meillä muodostunut, suklaa-tuorejuustohalko. Resepti on alunperin karppaus.infosta löydetty. Meillä on tuorejuuston määrää vähennetty puoleen, jotta maku olisi lempeämpi. Alkuperäisessä ohjeessa sitä on 400 g.
 Suklaana olemme käyttäneet yleensä Brunbergin Sokeritonta Suklaata, vaniljatiivistettä/vaniljasokeria voi myös lisätä, jos haluaa. Tytär teki sulatetusta suklaasta vielä koristeen päälle, kylmässä suklaakuvio jähmettyy nopeasti.
Jouluhalko perinteisesti tehdään pitkulaiseksi halkoa muistuttamaan, mutta meillä on tehty siitä eri muotoversioita. Tällä kertaa muoto on hyvin kakkumainen kauniin pyöreän muodon takia.
Tämä on mahtavan makuinen herkku, jota pitää joka joulu saada!








                                                           Suklaa-tuorejuustohalko ( 8 ann.)

                                              100 g sokeritonta tummaa suklaata
                                               50 g voita
                                               200 g maustamatonta tuorejuustoa
                                               1 dl Hermesetas-jauhetta
                                               2 dl vispikermaa

                                             Koristeluun:
                                             sokeritonta suklaata sulatettuna
                                             klementiinin lohkoja


Laita suklaa ja voi kulhoon ja sulata mikrossa alhaisella teholla. Sekoita kunnes se on tasaista. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää tuorejuustoon vaahdotettu kerma ja makeutusaine. Lisää suklaasula ja vatkaa edelleen, kunnes seos on samettimaista ja sopivan kiinteää. Levitä suklaa-tuorejuustomassa lautaselle haluamasi muotoiseksi. Laita suklaakuvio "kakun" pinnalle ja pane jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai paremminkin seuraavaan päivään. Ennen tarjolle laittamista koristele vielä klementiinin lohkoilla.
                                             


tiistai 17. joulukuuta 2013

Sokerittomat, gluteenittomat ja kananmunattomat Linzer-keksit


Törmäsin jo tässä jonkin aikaa sitten Alakarpistin resepteissä Linzer-keksien ohjeeseen. Nuoremman tyttäreni kanssa ihailimme hänen kuviaan kekseistä sekä ihmettelimme, mitren niistä voi saada niin kauniita. Kokemukseni mantelijauhopohjaisista keksitaikinoista kun on vähän huono, ei aina ole edes saanut kaulittua ja koossa pysyminen on ollut sattumankaupaa. Joulun alla aina kuitenkin alkaa kummasti tehdä mieli jotain joulupiparinoloista keksiä tai vastaavaa herkkua.
Eilen illalla tyttäreni yllättäen innostui kokeilemaan Alakarpistin Linzer-reseptiä. Aineita ei tarvita paljon ja taikinan käsittely näkyi olevan helppoa. Kaulitseminenkin onnistui hyvin kahden leivinpaperin välissä. Taikina lähti helposti irti muotista ja lopputuloksena oli mukava määrä kauniita ja herkullisia keksejä. Taikina itsessään  ei ole kovin makeaa, mutta hillon kera juuri sopiva meidän mielestämme.



                                                                Linzer-keksit (n.15 kpl)

                                         5 dl mantelijauhoa
                                         1 dl  karppitomusokeria
                                          1/2  /1  luomusitruunan kuori raastettuna
                                          90 g maustamatonta tuorejuustoa

                                          Täytteeksi:
                                           sokeritonta St.Dalfour aprikoosi-vadelma- tai mansikkahilloa

Kuumenna uuni 100 asteeseeen. Laita mantelijauhot kulhoon, sihtaa joukkoon karppitomusokeri ja sekoita hyvin. Lisää raastettu sitruunankuori sekä tuorejuusto. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä ottaa sähkövatkain käyttöön; sekoita ainekset kunnolla sekaisin, kunnes taikina on tasaista.
Laita taikina leivinpaperin päälle ja toinen leivinpaperi taikinan päälle. Kauli taikina kahden leivinpaperin välissä 0,4-0,5 cm:n paksuiseksi levyksi. Ota taikinasta muotilla haluamasi muotoisia keksejä, tee puoleen kekseistä pienellä kuviomuotilla reikä keskelle.
Paista keksejä n.25-35 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Anna keksien jäähtyä kunnolla.
Sihtaa päällimmäisiksi tarkoitettujen keksien päälle karppitomusokeria. Laita alimmaisiksi tarkoitettujen keksien päälle hilloa. Paina varovasti kuvioitu keksi päälle.